Tänään heti sukkien viimeistelyn jälkeen otin esiin erilaiset kosmetiikka-raaka-aineet ja pistin pienimuotoisen laboratorion pystyyn. Ohjeen huulirasvan valmistukseen löysin netistä eikä itse laborantilla ollut hajuakaan millainen määrä ainetta syntyy. Ensin kuvittelin tekeväni isommankin satsin kunnes ymmärsin että on parempi aloittaa pienestä.

Tässä tarvittavat ainekset:

raaka-aineet.jpg

Ylimpänä keskellä jojobaöljyä, vasemmalla kaakaovoita ja oikealla mehiläisvahaa. Nämä kaikki kattilaan ja annetaan sulaa miedolla lämmöllä. Kaakaovoi oli sopivasti pieninä palasina mutta mehiläisvahaa en tajunnut sen koommin pilkkoa, siksi jouduin tovin odottelemaan että iso köntsä sulaa. Ensi kerralla siis pienempiä palasia niin sulaminen nopeutuu hieman.

Sulanut sekoitus oli kauniin keltaista:

sulanut.jpg

Seuraavassa vaiheessa levy napautetaan pois päältä ja kansi kattilan päälle. Annetaan muhia 20 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin kaksi tippaa eteeristä mandariiniöljyä. Ensin kuvittelin että öljy peittäisi hieman mehiläisvahan tuoksua, mutta eipä se oikein sitä peitä. Eteeriset öljyt on kuitenkin tarkoitettu ulkoiseen käyttöön ja siksi ihan pari tippaa on ehdoton maksimi. Ehkä jokin piparminttuöljy olisi tehokkaampi ja sitä mielestäni on tarjolla ihan sisäiseen käyttöönkin, mutta henkilökohtaisesti piparminttu ei ole mikään suosikkini. Mutta olkoon nyt mandariiniöljyt mukana ihan tunnelman vuoksi!

pakastimeen.jpg

Valmis seos kaadetaan hylsyihin ja hylsyt pakastimeen jäähtymään. Seosta jäi yli, olisin tarvinnut enemmän hylsyjä. Tähän on siis varauduttava ensi kerralla!

Tietysti olin liian hätäinen ottaessani hylsyt pois pakastimesta; rasvat olivat vielä kovin jäässä mutta pakkohan sitä piti pakottaa yksi hylsy kokeiluun. Loppujen lopuksi hylsy meni rikki ja nyt on siis käsissä yksi toimimaton huulirasva. Harmillista. Mutta yhdeksän on vielä jäljellä.

Tein vielä etiketitkin, näitä varmaan lähtee ystäville pikkulahjoina kevään mittaan.

valmiit.jpg

Tämä ilta on nyt sitten testattu huulivoidetta ja kylläpä se onkin tehokas! Samalla huomaan, että vaikka huulirasva on kulunut huulilta pois, eivät huulet ole kuivat niin kuin tavallisten, teollisten huulirasvojen tehon loppuessa. Tätä lisää!